top of page

Festivaalin koko ohjelmisto on julki ja liput ovat nyt myynnissä

Savonlinnan kansainvälisen luontoelokuvafestivaalin koko ohjelmisto on julkistettu. Saimaan rannalla päästään tänä vuonna jälleen nauttimaan luonto- ja ympäristöaiheisista elokuvista, musiikista, keskusteluista ja taiteesta. Luvassa on muun muassa kulttuurisia kohtaamisia, sirkustaidetta ja kasveista tehtyä livemusiikkia. Festivaalia vietetään ensimmäistä kertaa nelipäiväisenä 19.–22.8.2021.



Matkalla taiteen ja ympäristökysymysten rajapinnoilla


Vuoden 2021 festivaalin pääteema on matka, jota ohjelmistossa lähestytään monesta eri näkökulmasta. Lisäksi pohditaan ympäristökysymyksiä, sekä annetaan ääni eri kulttuureille.


Luontoelokuvafestivaalilla Suomen ensi-iltansa saavassa THE ANTS & THE GRASSHOPPER (2021) -avajaiselokuvassa kuljetaan malawilaisen Anita Chitayan mukana läpi Yhdysvaltojen tämän koittaessa vakuuttaa amerikkalaisia ilmastonmuutoksen olemassaolosta. Huoli ympäristöstä näkyy myös tavallisesta koulutytöstä maailmankuuluksi ilmastovaikuttajaksi kasvaneen Greta Thunbergin matkaa seuraavassa I AM GRETA (2020) -dokumentissa, Anna Antsalon beachcombaajia ja heidän rannoilta löytämiään esineitä dokumentoivassa MEREN TUOMAT (2021) -elokuvassa sekä koko perheelle suunnatussa AINBO - SADEMETSÄN ROHKEIN TYTTÖ (2020) -animaatiossa.


Meren tuomat (2021)


KURJENPOJAN PITKÄ MATKA (2021) kuljettaa katsojan tekijä Jouni Hiltusen ja tämän kesäpaikan lähistöllä asustelevien kurkien matkassa Suomesta aina Israelin talvehtimisalueille saakka. Modernin turismin varjopuoleen pureutuva CARNIVAL PILGRIMS - IKUISET VAELTAJAT (2019) taas kiertää ympäri maailmaa tunnetuissa kohteissa kommentoiden nykypäivän ihmisten taipumusta laimentaa omia elämyksiään liian ahnaalla kokemusten jahtaamisella.


Toisiin kulttuurisiin todellisuuksiin kurkistuksen tarjoavat Mayojen kulttuurihistoriaa tarkasteleva TS'ONOT (2019), sekä Inarissa vuosittain järjestettävän alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovatin taiteellisen johtajan Jorma Lehtolan kuratoima saamelaislyhytelokuvien sarja.



Tapahtumissa akrobatiaa metsässä, kasveista tehtyä musiikkia ja ulkoilmanäytöksiä


Matka-teema nousee esiin myös festivaalin oheisohjelmistossa, kun seminaarissa keskustellaan maata pitkin matkustamisesta. Puhujina ovat kirjailija Aino Huilaja ja vapaa toimittaja Kati Kelola, jotka ovat molemmat kokeneita maata pitkin matkaajia.


Uudenlaista perspektiiviä luontopolulle tuo Sulosaaressa tapahtuva Metsä - The Forest Project -sirkusesitys, jossa sirkustaiteilijat Henna Kaikula ja Viivi Roiha tutkivat ihmisten luontosuhdetta metsän ehdoilla tapahtuvan akrobatian kautta.


Metsä - The Forest Project


Elokuvista pääsee tänäkin vuonna nauttimaan myös ulkosalla. Sulosaaren siimeksessä järjestettävässä Metsänäytöksessä kuullaan ensin kasveista johdettua livemusiikkia Band of Weedsin esittämänä, jonka jälkeen valkokankaalla nähdään klassikkoanimaatio RUOHOMETSÄN KANSA (1978). Tunnelmallinen Elokuvapiknik järjestetään tuttuun tapaan Riihisaaressa. Elokuvana nähdään Kaurismäen veljesten ensimmäinen pitkä elokuva, SAIMAA-ILMIÖ (1981), joka dokumentoi suomalaisten rock-legendojen kiertuetta kesäisen Saimaan rantakaupungeissa. Piknikin livemusiikista huolehtii Marko Haavisto duo, joka soittaa myös illan elokuvasta tuttuja kappaleita.


Taideohjelma on tänä vuonna moninainen. Satamassa sijaitsevassa Saimaa-ilmiön kontissa on nähtävillä Savonlinnan Uuden Taidemuseon kanssa yhteistyössä toteutettu kuvataiteilija Ville Erkki Tarkeen Kolmiulotteinen Savonlinna -valokuvainstallaatio. Elokuvapiknikin yhteydessä avajaisiaan viettää YÖ X SINFF -videotaideseinä, joka heijastetaan suuressa koossa Riihisaaren museona toimivan viljamakasiinin seinään. Läpi viikonlopun museolaiva Mikolla pääsee vierailemaan Juicen Saimaa-ilmiö -valokuvanäyttelyssä.


Vastapainoa festivaalin vilskeelle antavat Metsämuseo Luston metsäsuhdeteltta, sekä Olavinlinnan lähellä kauniissa miljöössä sijaitseva Kyrönniemen sauna, jossa festarivieraat pääsevät virkistäytymään koko viikonlopun ajan.




Festivaalin liput ovat nyt myynnissä!


bottom of page