top of page
UusiPangaia.jpg
SLUT X SINFF : Uusi Pangaia - Lajienvälinen kantaatti

La 19.8. klo 19.00 | Kulttuurikellari

Kalle Hamm & Band of Weeds | Suomi | 2023 | 47 min | englanti | tekstitys: - | ikäraja: S

Uusi Pangaia on lajienvälinen kantaatti, joka perustuu ihmisen ja kasvikunnan väliseen, monikerrokselliseen vuorovaikutukseen Seilin saarella. Kasvit ovat saapuneet saarelle kauan ennen ihmistä, ja ihmisen lyhyen läsnäolon aikana arvostus eri kasvilajeja kohtaan on vaihdellut. Elokuva esittelee 20 kasvia, jotka edustavat kasvien erilaisia leviämistapoja saarelle sekä niiden katoamista maisemasta. Kaikki kuultava äänimateriaali on kerätty Seilistä mikrofoneilla sekä muuntamalla kasvien sähkönjohtavuuden vaihteluja ihmiskorvan kuultavaan muotoon.

Seilin saari on pääosin luonnonsuojelualuetta, joten siellä kasvavia kasveja ei saa poimia tai siirtää. Tästä johtuen Band of Weeds keräsi äänet saarella kasvavista luonnonvaraisista kasveista, eikä käyttänyt Seilin kirkossa järjestetyssä konsertissa eläviä kasveja. Teos käsittelee ihmisen ja kasvien välistä suhdetta eri aikoina, joten kasviääniä täydentämään kutsuttiin Anniina Saksa, jonka lauluosuudet perustuvat kasvien sähkönjohtavuuden vaihteluista tehtyihin nuotinnoksiin.

Näytös järjestetään yhteistyössä Savonlinnan Uuden Taidemuseon kanssa.

bottom of page