top of page

Tietoa meistä

Savonlinnan luontoelokuvafestivaali on nelipäiväinen poikkitaiteellinen tapahtuma Savonlinnan sydämessä. Festivaalin ohjelmistossa nähdään luonto- ja ympäristöaiheisia elokuvia, musiikkia, taidetta, keskusteluja, ulkoilmanäytöksiä ja

ohjelmaa koko perheelle. 

 

Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Vuonna 2012 Annakaisa Vänttinen ja Elli Toivoniemi uudistivat festivaalin nykyisenkaltaiseksi kaupunkifestariksi ja tapahtuman keskukseksi tulivat Savonlinnan satama ja m/s Puijo -laiva. Festivaali on vuosien saatossa kehittynyt ja ohjelmisto laajentunut.
Vuonna 2021 tapahtuma järjestettiin ensi kertaa nelipäiväisenä.

Arvot

Arvomme pohjaavat vahvasti luonnon arvostukseen ja sen suojelemiseen. Festivaali haluaa lisätä ympäristöteemaisen elokuvan ja luonnon monimuotoisuuden arvostusta kaikissa ikäluokissa.

Roolimme on myös välittää tietoa elokuvan ja taiteen kautta luonnosta ja ympäristöstä, sekä vaikuttaa ruohonjuuritasolla ihmisten omaan toimintaan. 

0015.jpg

Elokuvaohjelmisto

Ohjelmiston kautta esiin nostetaan aiheita, jotka kytkeytyvät laajempiin yhteiskunnallisiin ympäristökeskusteluihin. Ohjelmistossa korostuvat ympäröivän maailman vuorovaikutussuhteet ja elokuvavalinnoissa ratkaisukeskeiset lähestymistavat. 


Festivaalin elokuvat tarjoavat myös perspektiiviä antroposentrisen maailmankuvamme ulkopuolelle ja toisten lajien maailmoihin.

 

Kiinnostavimpien elokuvauutuuksien ohella ohjelmistossa nähdään aina myös klassikkoja, kokeellisia lähestymistapoja ja ohjelmaa koko perheelle.

Muu ohjelmisto

Vuosittain vaihtuva ohjelmisto on sisältänyt vuosien varrella muun muassa nukketeatteria, sanataidetta, retkiä, kuvataidetta, musiikkia eri genreistä sekä elokuva-, luonto- ja ympäristöaiheita käsitteleviä keskustelutilaisuuksia.

 

Elokuvapiknik Riihisaaressa sekä Metsänäytös Sulosaaressa ovat saaneet vakiopaikan festivaaleillamme ja nämä luontokokemusta, elokuvaa ja musiikkia yhdistävät ulkoilmanäytökset ovat yleisön suosiossa vuodesta toiseen.

leffapiknik.jpg

Tekijät

Tapahtuman suunnittelusta vastaavat festivaalijohtaja Annakaisa Vänttinen ja ohjelmistopäällikkö Minna Nurmi sekä tuottaja Jarkko Kääriänen. Vuosittain festivaali työllistää 1-2 festivaalikoordinaattoria.

Lisäksi festivaaliviikon aikana tuotantotiimi koostuu noin 40 talkoolaisesta, jotka toimivat vastuutehtävissä mm. tekniikassa, lipunmyynnissä, koristelussa, kokkeina, järjestyksenvalvojina, sekä keskustelujen vetäjinä.

Festivaali on poliittisesti sitoutumaton ja sen taustalla on voittoa tavoittelematon yhdistys.

porukka.jpg
bottom of page