Luontoelokuvafestivaali tuo Savonlinnaan runsaasti ohjelmaa – kokosimme ohjelmistovinkit festareille

Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali järjestetään yhdettätoista kertaa 19.–22.8.2021. Nelipäiväisen festivaalin pääteema on matka, mitä lähestytään elokuvien, keskustelun, taiteen ja musiikin kautta. Ne vievät meidät muun muassa Sri Lankan sademetsiin, ihmisvirtojen turmelemiin turistikohteisiin, toisiin kulttuurisiin todellisuuksiin, poliittisen päätöksenteon ytimeen, lepakkojen yölliseen valtakuntaan ja Saimaalle risteilemään.



Torstai alkaa Juicen Saimaa-ilmiö valokuvina näyttelyllä - illan ensimmäisenä elokuvana ilman kameraa tehty Mannerlaatta Riihisaaren laiturissa sijaitsevassa museolaiva Mikossa on esillä Tapio Vanhatalon valokuvanäyttely, joka koostuu Juice Leskisen ja muiden Suomi-rokkareiden mustavalko-otoksista Tuuliajolla-kiertueilta vuosilta 1981 ja 1982. Ensimmäisestä kiertueesta syntyi Aki ja Mika Kaurismäen rock-elokuva nimeltään Saimaa-ilmiö, joka esitetään lauantaina luontoelokuvafestivaalin Elokuvapiknikillä. Savonlinnalaislähtöisen kuvataiteilija Ville Erkki Tarken kolmiuloitteinen Savonlinna valokuvainstallaatio avataan yleisölle Satamapuistossa sijaitsevassa Saimaa-ilmiö-kontissa. Kuvataiteilija alkoi tutustua uudestaan melkein tunnistamattomaksi muuttuneeseen kotikaupunkiinsa valokuvaten. Näyttely järjestetään yhteistyössä Savonlinnan Uuden Taidemuseon (SLUT) kanssa. Kulttuurikellarilla nähdään Mannerlaatta elokuva, joka on tehty täysin ilman kameraa. Lentopelosta, turvatarkastuksista sekä aikavyöhykkeistä kertova elokuva sukeltaa nimettömän päähenkilön mielenmaisemiin. Avantgardistisessa elokuvassa kohtaavat runoilija ja kirjailija Harry Salmenniemen tekstit, edesmenneen Mika Vainion teollinen ja brutaali musiikki sekä kokeellisista elokuvista ja musiikkivideoista tunnetun Mika Taanilan ohjaus. Torstain näyttelyihin ja elokuvaan on vapaa pääsy.

Perjantain avajaisnäytöksessä The Ants and The Grasshopper – päivän kruunaa tunnelmallinen Metsänäytös


Festivaalin avajaiselokuvan The Ants and The Grasshopper pääosassa on peräänantamaton malawilainen Anita Chitaya, joka osaa neuvoa, miten kasvatetaan kuolleessa maaperässä, ja saa miehetkin taistelemaan sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta yhteisössä. Yhdessä mentorinsa Esther Lupafyan kanssa Chitaya päättääkin aloittaa matkan läpi Yhdysvaltojen saadakseen amerikkalaiset vakuuttuneeksi siitä, että ilmastonmuutos on totta.


Lajienvälisyys-teemaan sukeltaa paikallisdokumentti Kettu ja haudankaivaja, joka kuvaa savonlinnalaisen Marko Ruuskasen eloa ja aatoksia työnsä ja sydäntaiteensa parissa. Kaiken vapaa-aikansa Marko käyttää taiteeseensa, ja Talvisalon hautausmaalla hänelle seuraa pitävät Kaapo-kettu ja muut eläinystävät. Näytöksessä on yleisön kysymyksiin vastaamassa on ohjaaja Juha Taskinen. Festivaalin aikana voi piipahtaa myös satamassa Luston metsäsuhdeteltassa kertomassa siitä mitä metsä sinulle merkitsee. Metsämuseon tavoitteena on saattaa ainutlaatuinen metsäsuhteemme Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Suosittu Metsänäytös pidetään Sulosaaren vehreässä ympäristössä. Illan aloittaa Band of Weeds, jonka kaikki äänimateriaali on suoraan elävistä kasveista! Illan hämärtyessä valkokankaalle heijastuu Martin Rosenin klassikkoanimaatio Ruohometsän kansa. Säpinää perjantai-iltaan tuo ensimmäistä kertaa Savonlinnassa esiintyvä Litku Klemetti! Aitoa ja omaleimaista musiikkia esittävä rokkistara julkaisi keväällä uuden albumin "Kukkia muovipussissa".



Lauantaina liikutaan kurjenpojan matkassa, vaikututaan saamelaislyhytelokuvista, fiilistellään Saimaa-ilmiötä Elokuvapiknikillä ja kuunnellaan lepakoita


Festivaalin lauantaiaamuna kannattaa suunnata koko perheen kanssa Savonlinnan satamaan ilmaiseen taidetyöpajaan ja lähteä sen jälkeen nauttimaan risteilystä höyrylotja S/S Mikon kannelle Saimaan aalloille.


Lauantain elokuvaohjelmiston aloittaa Suomen ensi-iltansa saava Jouni Hiltusen Kurjenpojan pitkä matka. Elokuvassa seurataan kesän ajan lintujen perhe-elämää, ja pienestä piiloteltasta Hiltunen tallensi niin myötä- kuin vastamäetkin. Onnistunut pesintä saattaa vaatia linnuilta vaikeita ratkaisuja, mutta samalla niistä löytyy paljon inhimillisyyttä. Näytöksessä paikalla ohjaaja Jouni Hiltunen, jota haastattelee Suomen Luonnon toimittaja ja biologi Anna Tuominen. Kotimaista tuotantoa on myös Anna Antsalon Meren tuomat -dokumentti, joka kertoo beachcombaajista, rannoilta erilaisia asioita ja esineitä etsivistä ja keräilevistä henkilöistä. Muoviset ”meren antimet” avaavat jännittäviä, nostalgisiakin kulttuurihistoriallisia näkymiä. Näytöksessä on paikalla ohjaaja Anna Antsalo.


Keskustelu luonnosta ja ympäristöstä on osa festivaalia ja tämän vuoden seminaarissa pureudutaan kestävään matkailuun ja maata pitkin matkustamiseen. Puhujina ovat kirjailija Aino Huilaja ja vapaa toimittaja Kati Kelola, jotka ovat molemmat kokeneita maata pitkin matkaajia sekä toimittajia. Yleisöllä on mahdollisuus ottaa osaa keskusteluun ja jakaa omia kokemuksiaan. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja sen juontaa dokumentaristi ja mediataiteilija Jaakko Ruuska. Kulttuurikellarissa nähdään SINFF X Skábmagovat: Sámi filbma ja Covid-19 saamelaislyhytelokuvien sarja. Luonto on vahvasti läsnä elämässä ja elokuvassa ja teoksissa näkyvät myös koronan vaikutukset. Näytöksen jälkeen keskustellaan saamelaisesta lyhytelokuvasta ja elokuvien teemoista toimittaja ja tietokirjailija Kukka Rannan johdolla. Festivaalivieraaksi saapuu ympäristö- ja saamelaisvaikuttaja Janne Hirvasvuopio.


Killan valkokankaalla nähdään Phie Ambon ilmastopolitiikka-aiheinen dokumentti 70/30. Keväällä 2019 tuhannet tanskalaiset lapset ja nuoret jalkautuivat kaduille ja jäivät pois koulusta osoittaakseen mieltään, aktivoidakseen vanhempia sukupolvia ja vaatiakseen poliittista toimintaa ilmaston puolesta.

Lauantaina pääsemme astumaan lepakoiden maailmaan Maeve Brennanin Listening in the Dark elokuvan, sekä luonto-opas Elina Enhon öisen lepakkoretken myötä. Listening in the Dark avaa yleisölle ihmisen vaikutukset lajin selviytymiseen ja miten myös kestävää kehitystä edistävä teknologia voi olla vahingollinen tuolle pienelle yön kasvatille. Tunnelmallinen Elokuvapiknik järjestetään tuttuun tapaan Riihisaaressa festivaalilauantaina. Illan elokuvana fiilistellään Mika ja Aki Kaurismäen Saimaa-ilmiö elokuvaa, joka kertoo suomalaisten rock-yhtyeiden Juice Leskinen Slam, Hassisen Kone ja Eppu Normaali, Tuuliajolla-kiertueesta Saimaan kesäisissä rantakaupungeissa. Ennen elokuvan alkua esiintyy Marko Haavisto duo. Elokuvapiknikille on vapaa pääsy.


Elokuvapiknikin jälkeen vietetään Taiteilijayhdistys Yö ry:n ja SINFFin yhteistyössä järjestämän videotaideseinän avajaisia. Luontoaiheinen videotaiteen esityssarja heijastetaan Riihisaaren museon seinälle ja on nähtävillä joka ilta 12.9. asti.

Sunnuntai huokuu määrätietoisuutta, lajien välistä vuorovaikutusta ja ihmisen kyltymättämyyttä


Sunnuntaina Killan valkokankaalla nähdään animaatio Ainbo – Amazonin sademetsän rohkein tyttö, kun taas Kulttuurikellarilla seurataan Greta Thunbergin matkaa tuntemattomasta koululaisesta maailmankuuluksi ilmastovaikuttajaksi dokumentissa I Am Greta. Sunnuntaina nähdään kaksi elokuvaa, joita yhdistää lajienvälisyys-teema. Suomen ensi-iltansa saa Carlos Casasin dokumentin ja kokeellisen essee-elokuvan rajapinnalla leikittelevä elokuva Cemetery, joka on meditatiivinen kertomus srilankalaisen elefantin Ngan ja tämän rinnalla kulkevan Sanran matkasta kohti myyttistä elefanttien hautausmaata. Hollantilaisessa Saskia Gubbelsin Sheltered elokuvassa taas eläinsuojan tiloissa nousee esiin ihmisen ja lemmikkieläimen välisen suhteen ristiriitaisuudet, niin hyvässä kuin pahassa. Oda Kaorin ohjaama Ts’onot tuo kurkistuksen mayojen kulttuurihistoriaan. Elokuva kuvaa kokeellisella kädellä Jukatanin niemimaalta löytyviä cenoteja eli luonnon synnyttämiä makeavetisiä lähteitä, jotka olivat mayoille sekä elintärkeitä veden lähteitä että portteja tuonpuoleiseen. Carnival Pilgrims – Ikuiset vaeltajat on esseistinen dokumenttielokuva, joka tarkastelee globaalin turismin ilmentymiä ja lakkaamatonta haluamme olla jossain muualla aina vaan ja uudestaan. Näytöksessä on paikalla ohjaaja Mika Mattila.

Festivaalin esityspaikkoina toimivat Savonlinnan molemmat elokuvateatterit, Killa ja Kuvalinna, sekä ravintola Kulttuurikellari. Ulkoilmanäytökset pidetään tuttuun tapaan Sulosaaressa ja Riihisaaressa sään salliessa. Tapahtuman keskus on jälleen Savonlinnan satamassa ja S/S Savonlinna -laivassa. Esityspaikkojen kapasiteettia on rajoitettu kokoontumisrajoitusten vuoksi. Suosittelemme ostamaan liput verkkokaupastamme ennakkoon.


Lämpimästi tervetuloa!



Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki