top of page
SINFF 2016

Kansanedustaja Emma Kari ja näyttelijä Laura Birn hehkuttivat lämminhenkistä tapahtumaa

  • 18.8.2019
  • 1 min käytetty lukemiseen

Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali järjestettiin 16.–18. elokuuta. Tapahtumassa vieraili yhteensä 3 850 festivaalivierasta ja se teki jälleen uuden kävijäennätyksen.

Savonlinnan loppukesään jo vakiintunut tapahtuma onnistui suunnitelmien mukaan ja kävijöiltä saatiin hyvää palautetta. Kansanedustaja Emma Kari otti monipuolisesti osaa ohjelmistoon festivaaleilla.

– Luontoelokuvafestarit ovat valloittaneet minut täysin ja aion tulla tänne jatkossa joka vuosi, jo toista vuotta festivaaleilla vieraillut kansanedustaja kertoo.

– Festarit antavat mahdollisuuden pysähtyä hektisen arjen keskellä pohtimaan sitä, miten me elämme. Vaikeita ja suuria kysymyksiä käsitellään elokuvataiteen ja kulttuurin avulla. Tänä vuonna vaikutuksen tekivät erityisesti luontosuhdetta ja luonnon kestokyvyn ehdoilla elämistä pohtivat elokuvat kuten Honeyland ja Lord Eagle. Nämä ovat asioita, joista eduskunnassakin pitäisi puhua paljon enemmän.

– Elokuvien lisäksi on pakko sanoa, että rantakivellä pötköttelevän norpan kohtaaminen oli kokemus, jota en koskaan unohda, Kari kertoo.

Festivaalivieraiden joukossa juhli myös näyttelijä Laura Birn perheensä kanssa. Birn kiitteli ohjelmiston monipuolisuutta ja kertoi osallistuneensa Rölli-näytökseen, sieniretkelle sekä Elokuvapiknikille.

– Elokuvapiknik on loistava konsepti! Lyhytelokuvat sopivat hyvin ulkoilmanäytökseen ja 4-vuotias lapsemmekin viihtyi tapahtumassa hyvin.

–Ihana lämminhenkinen tapahtuma, Birn hehkuttaa festivaalin päätöspäivänä.


 
 
 

1 kommentti


Grace
Grace
kaksi päivää sitten

Ystäväni Tampereelta suositteli minulle Vauhti Casino eräänä iltana, kun keskustelimme uusista tavoista rentoutua verkossa. Päätin avata sivuston ja kokeilla itse, ja jo ensimmäinen vaikutelma oli myönteinen: ulkoasu oli moderni ja rauhallinen, ja navigointi oli helppoa. Rekisteröityminen onnistui nopeasti, ja pelit käynnistyivät ilman viiveitä. Yhteys pysyi vakaana koko ajan, mikä loi luottamuksen tunteen. Pelien tunnelma toi mieleen oikean pelisalin ja teki pelaamisesta viihdyttävää. Bonukset olivat selkeästi esillä ja helposti lunastettavissa, mikä toi lisäarvoa. Kokemus jätti hyvän fiiliksen ja tarjosi juuri sen digitaalisen tauon, jota kaipasin kiireisen päivän jälkeen.

Tykkää
bottom of page