Litku Klemetti
Festivaaliklubi: Litku Klemetti

Uuden Kukkia muovipussissa -albumin keväällä 2021 julkaissut

Litku Klemetti saapuu viihdyttämään SINFFin klubivieraita.

Litku Klemetti rymisteli Tuntematon numero-yhtyeineen suurempaan tietoisuuteen 2017 julkaistulla Juna Kainuuseen -levyllä. Vuodesta 2015 toiminut Litku Klemetti on lauluntekijä Sanna Klemetin hävytön alter ego sekä 5-henkinen yhtye. Emma-palkitun Litkun viides albumi, Ding ding dong, julkaistiin syksyllä 2019 ja Soundi nimesi sen vuoden parhaaksi suomalaiseksi albumiksi. Litku Klemetin juuret ovat undergroundissa ja omaehtoisessa tekemisessä. Tällä hetkellä Litku Klemetti keikkailee, äänittelee ja soittaa kotona pianoa.

 

Kuusi levyä julkaissut rokkitähti Kainuusta uskoo rakkauteen, säpinään ja hyvinä päivinä itseensä. Litku pitää hommat aitona. Litku Klemetti ei ole aiemmin esiintynyt Savonlinnassa.

Aika: 20.8.2021

Ovet: 23:00

Showtime: 23:30
Paikka: Kulttuurikellari

Liput: 15€