Luontoelokuvan juhlavuonna kohtaavat klassikot ja ajankohtaisuus

July 9, 2019

 

 

Luontoelokuvafestivaali täyttää elokuisen Savonlinnan kymmenennen kerran elokuvilla. Juhlavuotta vietetään erämaan, filmiajan klassikoiden, uuden sukupolven ympäristöliikkeen sekä venäläisen elokuvan äärellä.
 

Festivaali on jo vuosikymmenen ajan nostanut elokuvien avulla esiin luonnon monimuotoisuuteen, ihmisen ja luonnon suhteeseen ja muihin ympäristöaiheisiin liittyviä teemoja. Vihdoin ympäristön merkitys on myös noussut osaksi laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. Luontoelokuvafestivaalin tehtävänä onkin viedä eteenpäin tätä keskustelua esittelemällä sitä näkökulmien, kokemusten ja ilmiöiden kirjoa ja runsautta, jota luontoelokuva voi tarjota. Festivaalilla luontoelokuva käsitetäänkin laajasti, sen määritelmä on elävä ja jatkuvasti omassa ajassaan muotoutuva.

 

Tämän vuoden festivaalin teemoissa näkyvät menneisyys ja nykyisyys. Ohjelmistossa nähdään uutuusdokumenttien ohella myös ennätysmäärä fiktioelokuvaa ja filmiajan klassikoita. Yhdeksi tämän vuoden teemoista nousee #venäläinen elokuva, kun ohjelmistossa nähdään mm. antropologista jakuutinkielistä fiktiota, Venäjälle sijoittuvia elokuvahistorian merkkiteoksia ja brunssin ohessa tarjoiltavaa meditaatiivista luontodokumenttia. Tuoreet #tiededokumenttimme puolestaan sukeltavat geeniteknologian kiehtoviin, eettis-moraalisiin kysymysvyyhteihin. #Erämaa yhteiskunnan peilinä -sarjan #klassikkoelokuvissa kuljetaan erämaassa ja sen kulttuurisissa merkityksissä. Aika kerrostuu kiinnostavalla tavalla, kun elokuvia katsoo tästä hetkestä, koko elokuvan historian suurimman ympäristökriisin muokkaamasta todellisuudesta käsin. Näiden elokuvien rinnalla on tärkeää puhua niistä aiheista, jotka liikehtivät ympärillämme juuri nyt: #ympäristöahdistuksesta, #monimuotoisuuden katoamisen uhasta ja toisaalta #uuden sukupolven ympäristöliikkeestä sekä heistä, jotka taistelevat omalla tavallaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. 

 

Vaikka festivaalin ytimessä on elokuva, luonnon ja ympäristön kokemuksellisuus on tärkeässä osassa: poikkitaiteellisessa ohjelmistossa nähdään ulkoilmanäytöksiä metsässä ja saaressa, resiinaretkiä raiteilla, luontohyvinvointia pohditaan kaikilla aisteilla ja yöunet voi nauttia leijuvassa teltassa.

Juhlavuoden ohjelmassa ei ole unohdettu myöskään perinteisemmän luontodokumentin ystäviä, sillä monimuotoisessa luonnossa riittää ihmeteltävää. Tule kanssamme nauttimaan elokuvista, ulkoilmanäytöksistä, koko perheen ohjelmasta ja tanssimaan iltaisin Suomen eturivin muusikoiden ja yhtyeiden tahdissa. 

 

Savonlinnan kansainvälisen luontoelokuvafestivaalin taustalla on Savonlinnan kansainvälisten luontoelokuvafestivaalien kannatusyhdistys ry. Liity jäseneksi:​ www.sinff.fi​.

 

 

Annakaisa Vänttinen, festivaalijohtaja
Minna Nurmi, ohjelmapäällikkö, tuottaja

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Ajankohtaista
Please reload

SINFF 2016