Sunnuntain tärpit: norpparisteily, lyhytelokuvia, kiinnostavia kotimaisia ja palkittu kansainvälinen dokumentti

August 19, 2018

 

 

Koko perheelle suunnattu Norpparisteily vie festarivieraat risteilemään Saimaan norppavesille kuulemaan yhdestä maailman uhanalaisimmista hylkeestä. Norppa-asiantuntija, dokumentaristi Juha Taskinen kertoo risteilyllä saimaannorpan elintavoista ja suojelusta.

 

Festivaalisunnuntaina nähdään monipuolinen kattaus kansainvälisiä dokumentteja. Meriteemaa edustaa Suomen ensi-iltansa saava Anote’s Ark sekä lukuisia palkintoja voittanut The Islands and the Whales.  Italialaisdokumentti Dusk Chorus seuraa äänitaiteilija ja säveltäjä David Monacchin työskentelyä eko-akustisten äänten parissa Ecuadorin luonnonmetsissä. 

 

 

 

Kotimaisista elokuvista ohjelmistossa nähdään Jaana Puhakan dokumentti Ihmemaa, joka kertoo kotiseutujen fantasiasta ja todellisuudesta sekä Heijastuksia, joka on Georg Grotenfeltin videoessee von Wrightin maalariveljeksistä. Näytöksen yhteydessä tavataan ohjaaja Georg Grotenfelt, joka on paikalla myös lyhytelokuvanäytöksessä, jossa esitetään maailmanensi-illassa Grotenfeltin ohjaama Toisinajattelija. Lyhytelokuvanäytöksen muita kotimaisia elokuvia ovat Marja Helanderin saamelaisalueiden omistajuutta käsittelevä kiehtova, humoristinen lyhytelokuva Maan sisällä linnut sekä Perttu Saksan poeettinen dokumenttielokuva Eläimen Kuva.

 

 

 

Sunnuntaina järjestettävässä Aktivistikoulussa avataan näkökulmia ympäristöaktivismin sekä taiteen ja aktivismin yhdistämisen mahdollisuuksiin. Kaikille avoimessa Aktivistikoulussa keskustelemassa ja työstään kertomassa ovat Greenpeacen Juuso Janhunen sekä Siemenpuu-säätiön myanmarilaiset vieraat, ympäristöaktivisti Kyi Phyo sekä taiteilija ja elokuvantekijä Wai Mar Nyunt.

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Ajankohtaista
Please reload

SINFF 2016