top of page

Perjantain avajaisnäytöksessä Honeyland – ilta jatkuu metsänäytöksellä ja päättyy spektaakkelimaisee


Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali alkaa perjantaina. Tarjolla on muun muassa avajaisnäytös, Saimaan maisemiin sijoittuva koko perheen elokuva Vedenneito, Lintukonsertti Sulosaaressa sekä festivaaliklubi. Kokoamme viikonlopun ajan päivän festivaaliohjelman tiivistettynä.

Festivaalin avajaiselokuvana esitetään palkittu dokumenttielokuva Honeyland. Dokumentti kertoo Makedoniassa elävästä Euroopan viimeisestä naispuolisesta villimehiläishoitajasta, joka käyttää muinaisia keinoja hunajan keräämiseen. Asiat alkavat mennä pieleen, kun seudulle muuttavan kiertolaisperheen isä kiinnostuu mehiläishoidosta ja tuotot mielessään sivuuttaa muinaiset opit.

Avajaispäivän ohjelmistossa nähdään myös kotimainen koko perheen dokumentti Vedenneito. Petteri Saarion elokuva seuraa 13-vuotiaan Emikan ja hänen serkkunsa Antin seikkailuja Saimaan lumoavassa luonnossa. Elokuva ottaa kantaa erilaisuuden ja hyväksymisen teemaan ja rohkaisee nuoria takaisin luonnon helmaan.

Tuore tiededokumentti Genesis 2.0 sukeltaa puolestaan geeniteknologian eettis-moraalisiin kysymyksiin. Uuden-Siperian asuttamattomalta saarelta löydetty lähes kokonainen mammutin ruumis kiinnostaa kloonitutkijoita. Sukupuuttoon kuolleen luontokappaleen herättäminen eloon olisi kiehtova tieteellinen mullistus, mutta herättää kysymyksiä ihmisen roolista osana luonnon kiertokulkua.

Festivaalin perjantaissa koetaan myös esitystaiteen talo Mad Housen kesäkiertue Ilmastonmuutos ja Utopiat. Kiertueen esitykset käsittelevät ihmistä, ympäristöä, siihen kohdistuvia muutoksia ja tulevaisuuksia mm. nukketeatterin, performanssin ja musiikin keinoin.

Sulosaaren luonnossa koetaan perjantai-iltana tunnelmallinen metsänäytös. Illan aloittaa äänitaiteilijoiden Juha Valkeapään ja Juhani Liimataisen Lintukonsertti, jossa kuullaan sekoitelma arkisten ja mytologisten lajien ääntelyä höyhenpuvuissa. Metsänäytöksessä esitetään kolme lyhytelokuvaa: Kallonmetsästäjät, Eläinsilta U-3033 sekä A Tree is Like a Man.

Perjantai-illan päättää oivaltavaa, rytmillisesti tarttuvaa ja teksteiltään maanläheistä musiikkia esittävä Pietarin Spektaakkeli, joka julkaisee uuden albuminsa syksyllä. Festivaaliklubi järjestetään Kulttuurikellarissa.

Festivaalin esityspaikkoina toimivat keväällä elokuvateatterina avautunut Kuvalinna ja uutena esityspaikkana Savonlinnan kulttuurikellari. Ulkoilmanäytöksiä nähdään myös Riihisaaressa ja Sulosaaressa. Tapahtuman keskus on edellisten vuosien tapaan Savonlinnan satamassa ja m/s Puijo -laivassa.


bottom of page